LAURA

Laura

Soita numeroon
0700 575 100
operaattoriveloitus, 2,36 €/min

Henkilöprofiili

Hei olen Laura, aito ennaltanäkijä ja ennustaja. Pyynnöstä tulkitsen myös tarottien sanomaa elämäntilanteisiin sekä kysyn riimuilta. Hyvin nuorena näin enneunia (kuten äitini ja sisareni). Myöhemmin kun havaitsin eri tapahtumien yhteydessä nähneeni sen jo unessa ryhdyin merkitsemään unet muistiin ja siten ennalta tietäen osasin rauhoittaa itseni vastaanottamaan pahoja asioita sekä yllättäviä suuria ilojakin. Kokemuksieni kautta valmistan kysyjääkin ottamaan vastaan suuret muutokset rauhallisesti edeten elämänvirran mukana. Tarotteja tulkitsen asiakkaan toivomuksesta silloin kun asiakas haluaa tietää mahdollisuuksistaan. Riimuja katson yleensä vain itselleni. Riimuja katson yksi kerrallaan kuten 3/24 ja merkkaan syntyneen tuntemuksen muistiin. Koska tuntemusta on houkuteltava ei se onnistu puhelun aikan vaan kysyjän olisi soitettava uudelleen. Puhelintyössä ei ole hyvin toimiva mutta joillekin sopiva. Parhaiten tavoitan intuitiivisesti ennalta tapahtumia. En osaa kertoa mitä minussa tapahtuu mutta ikäänkuin elän tapahtumia ennalta. Tunnen voimakkaasti ennalta myös perhepiirin, sukulaisten ja omat tapahtumat. Puhelimessa tavoitan helposti kysyjän. Se mitä tarvitsen kysyjästä on ääni. Ihmisen ääni kertoo paljon sanojakin enemmmän, muuta en tarvitse. Tiedän kokemuksesta,en oikeastaan haluaisi nähdä kysyjää fyysisillä silmilläni vaan sulkisin silmäni vain kuunnellen jos istuisin vastapäätä. Luottamuksella kokemuksien kautta ennustajaksi ohjautunut. -Laura-